Ihanaa sieltä se kesä taas tulee ja kesän harrastukset! Leevi aloitti agilityn taas. Ensimmäisellä kerralla keli oli niin tuulinen, että esteet ei oikein tahtoneet pystyssä pysyä! Jokainen kaksijalkainen kurssilainen oli sitten mennyt niitä esteitä pitelemään aina toisten vuorolle. Se ei ihmekyllä ketään koirista ollut haitannut! Leevikin oli jo menyt monta estettä ennen kun rupesi ihmettelemään, että 'hetkinen, mitäs te siinä tönötätte???' jatkoi kuitenkin taas reippaasti matkaa! :D Leevi aloitti Nitron kanssa myös tokon alkeiskurssin. Meidät oli tietoisesti erotettu eri ryhmiin, mikä on ihan hyvä. Meille Nitron kanssa osui ainakin hyvät ohjaajat. Paljon saatiin uusia vinkkejä niistä aiheista kotitreeniin! Viimekerralla kun treenasinkin kotona niin meinasin ihan tuskastua, kun tuntui että aina vaan niitä samoja koitetaan pakertaa, eikä mihkään edistytä! Tekla saa nyt samalla sitten kotona parempaa treeniä, kun emäntä puhkuu uutta intoa. Teklan kanssa olen huomannut, että sitä on melkeinpä parempi palkata leikillä. Kun en oikein osaa tuota leikki juttua niin käytän sitä vain satunnaisesti yllätyspalkintoina namejen lisäksi! Hippu aloittaa tällä viikolla myös agilityn alkeet. Saas nähdä miten meidän rasavillin käy! :D

Tekla on toinnut aloittaa aikuisturkin vaihtamisen. Ei se ainakaan vielä ole ihan mahdoton, mutta tuntuu että jatkuvasti on kamalat takut, vaikka justiinsa olisin sen kammannut läpi!

Muutamissa näyttelyissäkin ollaan pyörähdetty. Hippu oli viime lauvantaina Koski tl:ssä ryhmiksessä. Päivä oli ihan älyttömän kuuma ja tuomari älyttömästi myöhässä, eikä varjoja niin missään! Tai olihan niitä siellä reunoilla, mutta turhan kaukana kehästä. Itse poltin komeat rajat käsiini ja naamakin punoitti ihan mukavasti. Turhaan ei kuitenkaan käristytty! Hippu avasi Koskista sertti-tilinsä! :D Äitienpäivänä olimmekin sitten Nitron ja Hipun kanssa Raumalla kaikkien rotujen näyttelyssä. Portugalinvesikoirissa oli paljon uroksia ilmoitettuna. 12 koirasta 8 oli uroksia. Taso oli myös kova, mutta saimmepa sentään sen erin! :) Lagottoja oli 6 ja vain yksi ainokainen sai erin, Hipulle tuli eh :)

Teklaa en nyt vielä ole mihinkään viitsinyt ilmoitella, mutta jos tässä kesällä sitten ottaisi senkin johonkin mukaan. Mietin vähän tuota toijalaa, lammia, vesilahtea.... katsoo nyt. Harmi kun itsellä on ollut viikonloppuisin niinpaljon menoja, että kaikki mätsärit on jääneet. Teklalle tekis hyvää päästä hieman treenaamaan!